Osatuotantotuki

Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen (ITAK) tehtävänä on tukea aatteellisesti ja taloudellisesti ammatillisen tanssitaiteen tunnettuutta ja kehittymistä Itä-Suomessa sekä edistää tanssitaiteen saatavuutta ja saavutettavuutta alueella, lisätä tanssitaiteilijoiden työllistymisen yleisiä edellytyksiä ja edistää tanssitaiteilijoiden verkostoitumista muihin toimijoihin. ITAK:n toiminta-alue on Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala. Toiminta pyrkii vahvistamaan alueen kulttuuritarjonnan monimuotoisuutta, ammattitaiteen roolia ja saavutettavuutta osana paikalliskulttuuria. 

Haemme vuodelle 2019 taiteellisesti korkeatasoisia ja laajasti tanssitaidetta edustavia teoksia sekä tuoretta koreografista ajattelua sisältäviä esityskonsepteja. Hakemuksessa tulee avata taiteilijan/työryhmän taiteellista visiota sekä suhdetta teoksessa käsiteltyyn aiheeseen.

Ensisijaisesti tuki on kohdistettu ITAK:n toiminta-alueella toimiville freelance-tanssitaiteilijoille ja tuki kohdennetaan pääosin palkkaukseen. Mikäli olet ITAK:n alueen ulkopuolella toimiva tekijä, osatuotantoavun saamisen ehtona on että se toteutetaan alueen tanssitaiteilijoiden kanssa. Kannustamme yhteistuotantomalleihin muiden organisaatioiden/instituutioiden kanssa. Ilman ITAK:n alueen tanssitaiteilijoiden työllistymisvaikutusta avustusta ei voida hyväksyä. 

Tämän lisäksi, vuodelle 2019 kehotamme paikallisia tanssitaiteilijoita erityisesti kutsumaan alueelle suomalaisia tai kansainvälisessä kontekstissa työskenteleviä koreografeja, jonka kanssa ovat aina haaveilleet työskentelevänsä.

Tuotantotuki on aina osarahoitusta ja sen saaminen edellyttää omarahoitusosuutta, jonka hankkimisesta hakija vastaa itse. ITAK ei toimi teoksen tuottajana, vaan tuotannosta vastaa tekijä/työryhmä.

Sama henkilö voi ehdottaa monta eri projektiehdotusta.

Osatuotantohaku vuodelle 2019 on auki 11.12.2017-31.1.2018.
Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.

Tuotantotukipäätökset tekee ITAK:n hallitus, taiteellisen johtajan Tomi Paasosen esityksen pohjalta. Alustavat päätökset tehdään maaliskuussa 2018. Päätökset vahvistetaan, kun ITAK:n rahoitus vuodelle 2019 on varmistunut.

Lisätietoja:
Eeva Eloranta
toiminnanjohtaja
eeva.eloranta@itak.fi
044 055 30 09

  • HAKIJAN TIEDOT / CONTACT INFORMATION

  • HAETTAVA SUMMA / APPLIED AMOUNT

  • Huom! ITAK ei pysty maksamaan tuotantotukea apurahana, vaan maksu tapahtuu aina palkkoina tai tositteita vastaan muina kustannuksina. Huomioithan palkoissa työnantajakustannukset, ne sisälytyvät myös tuotantotukeen.

  • TEOKSEN TIEDOT / INFORMATION ABOUT THE WORK

  • HARJOITUSAJANKOHTA JA ESITYSKAUSI / TIME OF PRACTICE AND PERFORM

  • TEKNISET TIEDOT / TECHNICAL INFRORMATION

  • LIITTEET / ATTACMENTS

  • Koreografin/taiteellisen johtajan ja työryhmän CV:t. Numeroi ja nimeä liitteet selkeästi. / Curriculum vitaes of the artistic team. Please name the files clearly.